maanantai 4. heinäkuuta 2011

poem

Istuin hetken yksin, penkillä pimeessä
joku tuli ja kysyi saako tähän istua, vastasin, totta ihmeessä
mut kun avasin silmäni, siinä ei ollut ketään
en liikkunut hetkeen, se tuntui niin todelliselta säikähdin
tuuli puhals mun niskaa ja hätkähdin, kauheesti sitä tunnetta säikähdin
ja sit tajusin kuka mulle ''puhui'' se oli mun ystävä
oltiin joskus toisillemme hyvin tärkeitä, ollaan vielläkin
Tajusin että ikävöin sitä, samallail ku ketä tahansa
Ollaan viellä kuitenkin ystäviä parhaita.
Haluan kätees tarttua, yhdessä sun kaa varttua
Ollaanhan ystäviä aina ja ikuisesti ?
Yhteyksissä elämän loppuun asti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti